Kesän tuntua

Kesän läheisyyden on viimepäivinä voinut aistia remonttityömaallakin. Kahvi- ja muut juomatauot voi jo viettää ulkorappusilla leppoisasti istuskellen ja vintilläkään ei tarvitse enää paksua vaatekerrosta. Tänäänkin oli niin kaunis ilta, että ulkorappusilla istuskeltiin vielä tovi remppahommien jälkeenkin.

Remppatyömaalla on myös oma hierarkiansa ja tässä siitä yksi esimerkki kivennäisvesipullojen muodossa. 

  

Jep jep. 

<3 Kiskis

Muutama ajatus aiheesta remontti

Jep jep. Yllättävä aihe. Tästä aiheesta saa osansa kuka tahansa joka eksyy kanssani juttusille, sukulainen, ystävä, työkaveri, kampaaja tai vaikka työterveyslääkäri. Ja nyt ajattelin taas vaihteeksi jakaa ajatuksia tästä aiheesta täällä blogissa. Ja vihdoin myös kuvia, tällä kertaa eteisen vaiheista purun kautta tähän päivään. Tai siis eiliseen kun kuvia räpsin.

Vanhat eteiskaapit jotka hyvästelin kyynelsilmin

Ensimmäisinä lähtivät puolipaneelit ja muovimatto.

Eilen tuli mieleen, että talon kauppakirjojen kirjoittamisesta tuli aprillipäivänä kuluneeksi tasan kaksi vuotta. Kaksi vuotta talonomistusta takana ja remontista kaksi kerrosta vielä kesken. Ei ihan se remonttiaikataulu mitä kauppakirjoja tehdessä suunnittelin, mutta aikataulu kumminkin. Haaveissani olisin jo täksi pääsiäiseksi asetellut uudessa keittiössä ruokapöydälle rairuohot kasvamaan ja piilotellut suklaamunia ympäri uudistunutta kotia. Mutta nämä haaveet ovat siirtyneet ensi vuoteen. Kuten moni muukin asia.

Kuten varmaan (toivottavasti) moni muukin ensiremonttiaan aloitteleva, myöskään minulla ei ollut aivan selkeää näkemystä siitä, mitä kaikkea remontti tulisikaan sisältämään. Minä näin silmissäni vain vaihdetut tapetit ja kaakelit, avarretut tilat ja uudet lattiat ja hanat. En ymmärtänyt ollenkaan, mikä määrä työtä ja aikaa vaaditaan, jotta saadaan 60-vuotias talo revittyä niin perustuksilleen revittyä, että vihdoin voidaan asentaa myös uutta. Kaikki ne kerrostuneet tapettit, pinkopahvit, nupinneulat, mustuneet eristevillat ja pölyiset laudat jotka pitää repiä irti. Ja se sahanpurun määrä ja lapioidaan säkkeihin tai levitellään pitkin lattioita. 

Ja se, miten vanhoihin lyijytettyihin sähköjohtoihin kajotessa sähkömies sekä nauraa että kiroilee. Ja kun vanhoja viemäriputkia kannetaan ulos rappusissa ja alla kulkeva saa syliinsä sitä itseään. Kaikki ne remonttikahvit, -pullat, -pizzat ja -kebabit, joita pitää noutaa ja täydentää. Ja sitä jätesäkkien määrää ja kertoja, jotka isäni on käynyt tyhjentämässä kuorma-auton lavaa puujätteestä ja peräkärryjä kaikesta muusta jätteestä. Jep, kaikki tämä töiden ohessa, iltaisin, viikonloppuisin ja lomina. Eikä tässä edes kaikki, ja uutta tulevaa ei ole vielä edes lueteltu.

Myös oven takana oleva vessa purettiin kokonaan.

Mutta se "uusi tuleva" on sitä parhautta. Se, miten saa päättää tuleeko oviaukko tuohon vai tuohon ja minkä levyisenä (jos kantavat rakenteet antavat myöten) ja tuleeko olohuoneen kattoon yksi vai kaksi lamppupaikkaa. Se, kun valitaan maaleja, tapetteja, laattoja ja laminaatteja (ja ihan vähän jo katsellaan huonekalukirppareita ja sisustustavaraa sillä silmällä). Se, kun saa valita mihin tahtoo sähköpistokkeen ja valojen katkaisijan. Se on myös aika jännää, sillä nyt tuntuu, että mistä sitä voi jo etukäteen tietää mikä kohta on paras mahdollinen, siis käytännöllisin.

Parhautta ei ole se, että välillä kun on kaksi asujaa, on myös kaksi mielipidettä (remonttiapujen mielipiteistä nyt puhumattakaan). Toistaiseksi kuitenkin on isommilta riidoilta säästytty ja mielipiteiden vaihto on ollut lähinnä sanailua ja kaupantekoa. "Jos sä saat päättää ton kohdan, ni mä määrään sitten, että tää ja tää tehdään niinku mä haluun." On myös nieltävä aika kasa ylpeyttä ja siedettävä vanhempien ja (muka)viisaampien neuvoja. Naisena on totuttava että kahvinkeittovuoro lankeaa aina itselle, ja kun miehet tarttuvat "runkkarisahaan" itselle tarjotaan luutaa ja vasta kun ei ole miehiä avuksi kelpaa kantamaan kipsilevyjä. Ja ei, en ole täysin alistunut tähän vaan olen kyllä heilunut sorkkaraudan kanssa ja kantanut betonisäkkejä siinä missä muutkin.

Tilaa on nyt enemmän, mutta kyllä tuohon vielä vessa tulee.

Parhautta on kuitenkin myös tehdä tätä yhdessä. Tehdä jotain niin suurella innolla, että talo joka piti vain remontoida ja myydä, muuttuu kodiksi johon suunnitellaan jälkikasvua ja sukujuhlia. Vaikka välillä väsyttää niin että itkettää tai tunnelma remonttiapujen kanssa kiristyy eriävien aikataulujen tai huonon kommunikaation vuoksi, voi olla varma, että tämähän projekti viedään loppuun asti. Ja lopussa me tullaan katsomaan tätä tyytyväisenä ja pystyvänä unohtamaan kaikki takapakit. Nauramaan pikkukinoille ja ylpeilemään lihaskivulla. Rakastamaan tätä kotia.

Siis lisää kitinää ja intoilua remontista varmasti tulossa. Ihan yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti ja epäloogisesti kuin aiemminkin. Kyllä tämäkin remonttiblogi vielä muuttuu sisustusblogiksi. Kaksi vuotta keskeneräistä taloa, mutta kuitenkin kotia.

Palataan taas.

<3 Kiskis

Elämän ja remontin uudet tuulet

Koska remontti on viime päivinä edennyt niin nopeaa tahtia etten pysy kameroineni mukana, yritän jaotella remonttipostauksia huoneittain ja vaiheittain ja siksi pihtaan remonttikuvia nyt vielä hetken.

Remontissahan on 2/3 koko kodistamme. Kesällä saatiin kellarikerros valmiiksi ja nyt asustellaan sitten täällä kellarissa ja remontissa on keskikerros jossa eteinen, keittiö, pikku-wc, olohuone, extrahuone ja rappukäytävä yläkertaan jossa makuuhuone, toinen wc ja kylmää vinttitilaa. Yläkerrassa siis myös remonttia tällä hetkellä ja tarkoituksena tehdä uusi isompi kylppäri pienen kakkosvessan tilalle ja valjastaa muutenkin kylmää vinttitilaa lisämakuuhuoneeksi.

Remontti on ollut viime viikot purkuvaiheessa, eli lähes kaikki mahdollinen lattia ja seinäpinta on revitty irti niin että huoneet on kaikki nyt pelkkää raakalautaa ja sahanpurua. Uuttakin pintaa on tosin jo pari päivää syntynyt, kun lattioita on laudoitettua uudestaan, lattialämmitysputkia asennettu ja lattioita levytetty. Myös keittiön yksi seinä on jo saanut uuden eristyksen ja levytyksen.

Vanhaa taloa purkaessa aina löytyy yllättyksiä, kivoja tai vähemmän kivoja. Kuvituksena tänään purun alkuvaiheessa räpsimiäni kuvia alta paljastuneista tapetti- ja lattiakuvioista ja 50-60-luvun sanomalehdistä joita pelastin ison pinon pois eristämästä lattioita.

Lupasin vielä kertoa teille hieman uudesta elämänvaiheestani. Kävi nimittäin niin että vuoden kestänyt sijaisuuteni unelmieni työpaikassa naapurikaupungissa loppui viikko sitten ja vaikka kyyneleitä asian takia vuodatinkin, aloitin intoa puhkuen uudessa työpaikassa kotikaupungissa maanantaina. Koska rakastan listoja, olen pohdiskellut kuluneen viikon tällaista listaa tästä muuttuneesta työtilanteestani.

Huonot puolet työpaikan vaihtumisessa:
- ei enää lapsia asiakaskunnassa
- jatko-opiskelu-unelmani kariutuivat
-  naapurikaupungissa harrastaminen muuttui vaikeammaksi
- myös satunnaiset shoppailukerrat naapurikaupungin paremmissa valikoimissa hankaloituivat
- vanhaan työpaikkaan jäi monta ihanaa työkaveria
- uudessa työpaikassa en ole omalla ammattinimikkeelläni, vaan mielestäni aliarvioivalla yleisnimikkeellä
- vuoden aikana vanhassa työpaikassa heränneet ajatukset työnkuvan kehittämisestä olivat turhia
- asiakaskunta on nyt omia kotikaupunkilaisiani, eli saatan törmäillä heihin myös arkena
- päivittäiset linja-autotorkut loppuivat
- ei enää työpaikkaruokalaa tai kanttiinia johon turvautua kun ei jaksa tehdä eväitä
- vanhan työpaikan pitkä perinne jäi taakse ja edessä on sekavaa uuden rakentamista
- olin vanhassa paikassa nuorin ja olen edelleen nuorin työntekijä
- lähes kaikki ystävät asuvat naapurikaupungissa ja nyt heidän treffailunsa vaikeutuu

Hyvät puolet työpaikan vaihtumisessa:
- Työmatkan voi taittaa kävellen ja se vie vain noin 15min.
-> Saa nukkua pidempään aamulla
-> iltapäivällä on tunti enemmän omaa-aikaa
-> ehtii harrastaa ja kotoilla enemmän - ja remontoida (myös blogilla on mahdollisuus vilkastua)
- naapurikaupungin murre ei enää tartu puheeseeni
- säästän ainakin 85€/kk matkakuluissa kun en tarvitse bussikorttia
- uusi työpaikka on kokonaisuudessaan niin alkutekijöissään että on mahdollisuus tehdä työpaikasta ja työnkuvasta omanlaisensa
- mahdollisuus vakinaisuuteen vuoden päästä
- vain kaksi työkaveria entisen 30 sijasta, ja molemmat vaikuttavat todella mukavilta
- kaikki työntekijät ovat uudessa työpaikassa samalla viivalla ihan uusina ko. paikassa
- uudessa työpaikassa pääsee oikeasti lähes ruohonjuuritasolle ja vaikutusmahdollisuutta asiakkaiden toimintakykyyn on enemmän kuin vanhassa työpaikassa
- kotikaupungin kuntosalijäsenyyteen sai tuntuvan alennuksen työnantajan puolesta
- vähemmän herkkuja kahvipöydässä kuin vanhassa työpaikassa -> vähemmän kertyviä kiloja
- ei kanttiinia suklaapatukka- ja berliininmunkkihuokutuksineen
- ruokakauppa työmatkan varrella
- asiakaskunta vaikuttaa tarpeeksi vaativalta, mutta myös todella mukavalta
- päivät menevät nopeasti kun tehtävää on paljon
- uudessa työssä pääsee todella käyttämään luovuutta
- uudessa työssä oppii hirveästi uutta kaikesta varsinaiseen ammatinkuvaan liittymättömästäkin
- kaikki aiemmat työkokemukseni ihan ensimmäisistä kesätyöpaikoista lähtien ovay tässä paikassa aivan varmasti tarpeen
- ammattinimikettäni arvostetaan ja on olemassa pieni mahdollisuus, että tulevaisuudessa saan työskennellä omalla ammattinimikkeellä

Miltäs kuulostaa? Noin äkkiseltään plussia on selvästi enemmän kuin miinuksia. Tulevaisuus varmasti paljastaa vielä enemmän molempia puolia. Olen innoissani. Työasioiden ajatteluksi meni nyt sunnuntaikin, mutta nyt lopetan ja siirryn remontin ja kodinhuollon osalta ajatuksista tekoihin.

Palataan taas!
Kiskis