lauantai 11. toukokuuta 2013

Kesän tuntua

Kesän läheisyyden on viimepäivinä voinut aistia remonttityömaallakin. Kahvi- ja muut juomatauot voi jo viettää ulkorappusilla leppoisasti istuskellen ja vintilläkään ei tarvitse enää paksua vaatekerrosta. Tänäänkin oli niin kaunis ilta, että ulkorappusilla istuskeltiin vielä tovi remppahommien jälkeenkin.

Remppatyömaalla on myös oma hierarkiansa ja tässä siitä yksi esimerkki kivennäisvesipullojen muodossa. 
  

Jep jep. 

<3 Kiskis

torstai 9. toukokuuta 2013

Vaaleita inspiraatioita

Tänään olen taas peittynyt valkoiseen pölyyn hioessa ja kitatessa seiniä. Remppamiehet on puuhailleet jotain tekeillä olevan vessan tienoilla ja mies joutui töihin. Nyt on puhti poissa ja löhöilta saa alkaa, mutta valkoisen kittipölyn inspiroimana jaan kanssanne joskus netin syövereistä tallentelemiani kuvia.

Kyllä vaan vaaleudella saa ihania tunnelmia aikaan.



Keittiökuvista tuli mieleen, että kuvitelkaas, meidän keittiö asennetaan viikolla 23! Ei enää montakaan viikkoa siis aikaa. Mahtavaa!

Palataan taas kun asiaa on
<3 Kiskis

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Tapettitapettitapettitapettitapetti

Viimeiseen pariin viikkoon ei päähän ole mahtunut töiden ulkopuolella montaa ajatusta, sillä ajatukset on tuntunut täyttävän vain yksi aihe: tapetti. Kohtakohtakohta on tapetointiaika ja siksi olen kiivaasti yrittänyt ehtiä tapetteja katselemaan. Lopulta vihdoin maanantaina kurvasin töiden jälkeen ostamaan keittiön tapettia ja samalla katselin jo vähän muidenkin huoneiden seinille sopivia papereita. Sainpa mukaani pari näytepalaa ja tapettikirjan josta moni tapetti miellytti silmää. Mies katsoi jääkiekkoa ja mä mallailin kirjan sivuja yhteen ja erikseen ja kävin jopa tuolla työmaalla pyörimässä sen kirjan kanssa. Oli helppo saada mies nyökkäilemään ja myöntyilemään kun häiritsi pelin katsomista "eiks nää ois hyvät"-kysymyksillä. Tahatonta taktikointia. 

Yllättävän iso (paperi)paino putosi harteilta kun saatiin vihdoin päätettyä kaikki keskikerroksen tapetit. Vihdoin ajatuksissakin on ollut tilaa muulle. 

Vielä en paljasta mitä tapetteja sitten valitsin, mutta joitain seuraavista lemppareistamme ne ovat:
Vaaleutta pienellä twistillä. Sitä meidän kodissa tulee olemaan. 

Palataan asiaan taas myöhemmin!
<3 Kiskis